Täällä taas

Olemme totutelleet uuteen kotiin nyt muutaman päivän ajan. Muuttolaatikot on saatu puretuksi ja tavarat löytäneet suunnilleen paikkansa. Kuin tervetulotoivotuksena viereisellä työväentalolla oli djembekonsertti lauantai-iltana. Nautiskelimme siitä omalta terassiltamme käsin ja sormet syyhysivät mukaan rummuttamaan.


Kuvatulkkaus: Kolmonen kurkistaa muuttolaatikkoon, johon on pakannut omia kirjojaan sekä muovikippoja ja puukauhoja keittiöstä. Kuvattu ylhäältä päin.


Tuntuu todella erikoiselta asua maan tasalla. Asunto on tilavampi ja valoisampi edelliseen verrattuna ja aluekin on vaikuttanut mukavalta siinä määrin, mitä olemme siihen ehtineet tutustua. Tässä on varmasti oikein hyvä, vaikka muutossa oli mukana pientä haikeuttakin. Hassuna sattumana huomasin, että meidän keittiön ikkunastamme näkyy paikka, jossa Valo sai ensimmäiset, neuvolalääkärin määräämät fysioterapiakertansa, ennen kuin siirtyi kelan kuntoutuksen piiriin.


Kolmonen on ollut iloisella ja riehakkaalla päällä. Varmasti hänellekin on mukavaa, kun muuttostressin jälkeen asiat palaavat normaaleihin ja leppoisiin uomiinsa. Olemme nauttineet keväästä täysillä ja viettäneet tuntikausia ulkona. Kolmonen on innostunut hiekkalaatikkohommista ja liukumäistä sekä kävelemisestä - rattaat eivät edelleenkään ole suosiossa. Onneksi meillä ei enimmäkseen ole mihinkään kiire.


Kuvatulkkaus: Kolmonen selin kameraan, kyykistyneenä vesilätäkköön leikkipuistossa







Kommentit

  1. Ihana irokeesi! <3

    Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, irokeesi tosiaan. Kolmosen hiukset kasvavat hyvin hitaasti ja keskittyvät vain tiettyihin kohtiin päässä, mutta ehkä ne vielä jonain päivänä sijoittuvat tasaisemmin.. 🤔😀

      Poista
  2. oi miten söpö kolmonen <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti